FighterPower Round 3.

Se olisi sitten aika tarkkaan vuosi takana punttien hiplaamista. Kolmas erä käyntiin.

fighterpower

Voimaharjoittelu kamppailijoille #FighterPower

Ensimmäiset kaksi kierrosta mentiin ohjelmalla, missä viikkoon sovitettiin kaksi voimaharjoitusta. Aika harvoin ne yhteen viikkoon mahtuivat. Tuntui kyllä että palautuminen oli melko kovilla “oikeiden” painitreenien välissä (tai sitten tuli vähennettyä sparria). Nyt kolmanteen erään vaihdetaan yhteen voimaharjoitukseen viikossa.

25.11.2019

BJJ-Sm kilpailut ja Slush 2019 takana. SM-kisoihin täytyy olla tyytyväinen vaikka saavutukset jäivät vain yhteen voittoon. Pitkästä aikaa kuitenkin lopetus voitto aikuisten sarjassa eli tämänkin perusteella voitaisiin todeta, että ikääntymisen tuoma heikentyminen on katkaistu, tai ainakin sitä on hidastettu. Yhteensä tuosta taisi tulla kaksi viikkoa taukoa voimailusta ja varsinkin, kun edellinen viikko vierähti enimmäkseen edustaessa niin päätin aloittaa voimailun kevyesti.

Kyykky 100KGX3X3, Maastaveto 120KGX3X3

Alkulämmöt ja sitten molemmissa liikkeissä keveämmillä painoilla muutamia sarjoaja. Apuliikkeissä sitten hieman, oikkareita, penkkiä ja askelkyykkyjä. Hauiksen taidan jättää kokonaan pois ohjelmasta ja keskityn leuan vetoon jos treenit tuntuvat kevyiltä. Hmm mitäköhän muuta pitäisi ottaa viikko ohjelmaan.

Facebook Comments