FighterPower voimaharjoittelu – round 2

0
83
voimaharjoittelu fighterpower

FighterPower – Voimaharjoittelu erä 2.

Aloitin voimaharjoittelun pitkän tauon jälkeen noin puoli vuotta sitten. Ensimmäisestä FighterPower plogista voi tutustua tarkemmin alun räpiköintiin, mutta tässä vielä lyhyt tiivistelmä.

Minulla voimaharjoittelun tärkein päämäärä on parantaa omaa “JiuJitsuani” ja samalla hidastaa iän tuomaa voimatasojen heikkenemistä luonnollisesti.

Vaikka välillä painot nousevat ehkä jopa hieman “liikeratojen” kustannuksella koitan koko ajan parantaa myös liikkuvuutta. Ja näin ensimmäisen 6kk perusteella väitän että moni rajoite liikeradoissa johtuu myös siitä että joissain lihaksissa on heikkoutta. Tästä nyt esimerkkinä vaikka kyykky. Jos ei ole ruutia nousta syväkyykystä kevyesti ylös on sinne laskeutuminen jo psykologisesti aikamoinen haaste.

1. Erän Yhteenveto

Voimaharjoittelussa alkuun minut auttoi voimashamaani Ari Ylipalo. En ennen ole paljoa perustanut eri Personal Trainereiden kotkotuksista, mutta myönnettäköön että kun löytyy sopiva kirittäjä niin onhan siitä nyt paljon apua. Niin tai oikeastaan isoin apu on ollut siinä että malttaa pitää painot sopivina..

Perusliikkeinä voimaohjelmassa ovat olleet maastaveto ja kyykky. Kun homma aloitettiin kyykyssä maksimi ykkönen jotain 100kg luokkaa ja maastavedossa 150kg molemmat kauheilla tekniikoilla tehtynä.

On se mieli kummasti muuttunut tässä matkan varrella, kun ei tullut edes ykkösiä kokeiltua ohjelman päätteeksi. No ehkä jotain suuntaa kehityksestä antaa kyykyn 125kgx3 ja maastavedon 150kgx3 pyramiidin viimeisinä toistoina.

Uuteen nousuun – Erä 2.

7.7.2019

Maastavedolla liikkeelle ja tankoon 110kg. Kolmen kuukauden ohjelmana tämä tarkoittaisi, että lokakuussa nykyisiin tuloksiin olisi tullut jo kliseeksi tullut +5kg. Suunnitelma tuntuu aika maltilliselta, mutta kiristetään sitten vaikka tahtia, jos siltä tuntuu loppupuolella. Nyt vaan tuntuu siltä että pohjat on tehtävä hyvin jotta syksyllä saa vedettyä kovia treenejä Lissabonia silmälläpitäen.

Maastaveto 5X5X110kg. Treeni tuntui hyvältä, mutta ei kyllä mitenkään liian kevyeltä. Ensi kerralla sitten 115kg ja kohti syvää päätyä!

Apuliikkeinä pitkiä sarjoja erillaisia vipunostoja ja leukoja.

11.7.2019

Jalkapäivä vuorossa. Kyykyssä ollut edelleenkin maastavetoa isommat haasteet saada nostoissa liikeradat pysymään hyvinä, eli tähän täytyy keskittyä ja pitää lähtöpainot pieninä.

Kyykky 5x5x85KG No nyt tuntui olevan aloitus paino sopiva. Viimeisessäkin sarjassa IG pysyi tekniikka kasassa ja liike jopa syväkyykyn puolella! Tuolla old school salilla ei ole reisilaitteita niin tein sitten apuliikkeet jaloille askelkyykkyinä.

Apuliikkeinä, penkkiä, ojentajia ja olkapäitä pitkillä sarjoilla. Pakko kyllä sanoa, että näissä tuli taas tehtyä kevennettyä ohjelmaa, mutta eihän kerrota Jänkälle.

Facebook Comments